perjantai, 23. kesäkuu 2017

Teippaa mut kasaan

Sisko oli kuus ja mä vähän vanhempi kun aamuyöllä riidan ääniin heräsin,

mä vedin meidän oven kiinni tiukemmin

 

ja siskon viereen lopulta nukahdin, silloin pakenin omaan pieneen maailmaan

mistä mua ei pysty kukaan haavoittamaan

kerro mulle mitä rakkaus tarkoittaa, jospa sitä ei oo oikeesti olemassakaan

kerro mulle miten toiseen luotetaan

teippaa mut kasaan niin saat mut kokonaan

mun isä muutti pois, päätin mulle ei kävis niin etten liian helposti uskoisi lupauksiin

ihmiset sanoo paljon mut ne vähän tarkoittaa

ne lupaa olla läsnä mut ei olekaan

en haluaisi jäädä omaan pieneen maailmaan

vedä minut täältä pois että opin tuntemaan

kerro mulle mitä rakkaus tarkoittaa. jospa sitä ei oo oikeesti olemassakaan

kerro mulle miten toiseen luotetaan

teippaa mut kasaan niin saat mut kokonaan

kerro mulle mitä rakkaus tarkoittaa, jospa sitä ei oo oikeesti olemassakaan

kerro mulle miten toiseen luotetaan

teippaa mut kasaan, niin saat mut kokonaan

 

https://www.youtube.com/watch?v=6H-NCLUHtMk

 

 

 

lauantai, 3. kesäkuu 2017

Mihin kasvu vie mua?

Mihin tämä kasvu viekään mua elämässä? 

Viimeisen kahden viikon aikana olen käynyt taas läpi kasvamista. Viimeisen kuukauden aikana paljonkin. Olen vihdoin osannut tuoda arkielämään niitä asioita mistä minulle on kerrottu ja mistä asioista olen lukenut, ja varsinkin niitä mitä olen itse ymmärtänyt.

Se että luen opuksen onnellisuudesta ei tee minua onnelliseksi, vaan se että osaan lukemani tai oppimani asiat viedä sinne arkeen. Ja varsinkin niihin vaikeisiin tilanteisiin. Koska tunne on se mikä ohjailee meidän tekoja

On ollut suorastaan mahtavaa huomata itsestä niitä kasvun kohtia. Kun se tunne iskee päälle ja pystyy silti käyttäytymään niin kuin olen aina halunnut. Vieläkin minulla on tilanteita että tunne tulee niin voimakkaana etten pysty hallitsemaan sitä täysin. Kun suustani tuleekin rumia sanoja. Silloin kuulen sen äänen, tämä on se hetki!

Toisaalta toivon että kasvu ei lopu koskaan. Elämän merkitys on kasvaa ja tuntea ja rakastaa ja elää. Haluan tuntea aidosti. Haluan nähdä hienoja paikkoja ja tuntea olevani läsnä. Läsnä.

Hauan elää itse elämäni, enkä halua jonkun elävän minun puolesta. Mitä ajattelen 10 vuoden päästä kun katson elämääni taaksepäin? Ajattelenko kaikkia niitä elokuvia ja elämiä joita seurasin sivusta. Että olen 10 vuotta maannut sohvalla katsoen elämäni lipuvan ohitseni?

Vai haluanko ajatella kaikkia niitä paikkoja joita olen nähnyt, niitä ihmisiä joita olen tavannut ja tutustunut? Niitä ihmisiä jotka on koskettanut minun sydäntä, niitä joiden sydäntä minä olen koskettanut? Niitä syvällisiä keskusteluja elämästä, suhteista, rakkaudesta, onnellisuudesta,kiitollisuudesta.

Olen todella kiitollinen tästä rauhallisuudesta sisälläni tällä hetkellä. Ja arvostan sitä suuresti. Silti odotan innolla elämää ja sitä että tutustun uusiin ihmisiin ja koen ja näen kaikkea kaunista ja hienoa. Ja ihmisten tarinoita, niitä haluan kuulla.Ja ihmiset ovat elämän suola. Ja meidän peili.

IMG_4418.jpg

Trinity626

 

perjantai, 24. helmikuu 2017

Uusi elämäni

Heipparallaa!

Täällä sitä porskutellaan vaikka ei näy ei kuulu. Olen viime aikoina paljon puntaroinut sitä jatkanko blogiani vai en? Pidin traumaterapian alkaessa tärkeänä kirjoittaa kokemukseni, osalta dokumentoida sen hetkinen elämänvaiheeni ja toisaalta jakaa informaatiota. Nyt tuntuu että olen tilanteessa missä blogin jatkumo ei ehkä ole itselleni tärkeää..

Haluaisin tehdä osani auttaakseni samanlaisessa tilanteessa olevia, mutta ehkä tämä onkin juuri sitä. Joku voi lukea kirjoituksiani ja huomata että näistä asioista voi selviytyä. Ehkä joku ammattiauttaja pystyy löytämään täältä apua oman potilaansa kanssa?

Minusta on outoa sanoa, saati edes ajatella että tämä elämänvaihe olisi ohi. En voi ymmärtää vieläkään täysin miten suuri apu traumaterapia minulle oli. Jossain takaraivossa joku kuiskaa että tämä on vain ohimenevää ja pian itken taas nurkassa vailla toivoa mistään. Silmäni ovat avautuneet elämälle ja itselleni. Enää minun ei tarvitse uhriutua, enää minun ei tarvitse kantaa sitä taakkaa. 


Minä selvisin!


Kaksisuuntaisen kanssa minä elän koko elämäni, se tulee varmasti ravistelemaan venettä jossain määrin tulevaisuudessakin. Mutta se on eri asia. Minun ei tarvitse enää pelätä, minun ei tarvitse enää tuntea kipua traumani takia, minun ei tarvitse nähdä samaa piinaavaa painajaista yö toisensa jälkeen. Kaksisuuntaisen kanssa minä pystyn elämään. Elämäntapamuutokseni ovat pitäneet kaksisuuntaisen todella hienosti aisoissa. En syö lääkkeitä mutten rohkaise siihen. Jokainen bipo on erilainen, hoida omasi juuri niinkuin sinun täytyy se tehdä. Olen ollut täysin ilman mitään lääkitystä nyt jo.. hmmm..puoli vuotta, enemmänkin.. kohta vuoden! Viime keväänä otin alkavan hypon takia pari viikkoa manian estävää lääkitystä.

Oma lääkkeetön kaksisuuntaiseni on vaatinut minulta tiukkaa elämänkuria. Olen valmis tekemään PALJON asioita ettei minun tarvitsisi tukeutua lääkepurkkiin. MUTTA en ole lääkevastainen ja jos tilani sitä vaatisi, sen ottaisin. 

  • Pidän kirjaa yöunistani
  • Minulla on aamu-ja iltarutiinit
  • ateriarytmini on aika tarkka (3-4h välein)
  • syön terveellisesti (kyllä välillä saa herkutella)
  • liikun säännöllisesti (joka päivä jotain liikuntaa)
  • meditoin
  • en käytä alkoholia/tupakkaa/muita päihteitä


Listassa siis tärkeimmät. Välillä tunnen oloni aika mummoksi rutiinieni kanssa mutta jos jotain olen oppinut niin sen että se fiiliksessä voittaa. Voin hyvin ja sen huomaa jo ulospäinkin. Yöunen tarkkailu on bipon yksi tärkeimpiä asioita, nyt jo pienetkin heitot huomaa. Yöunien väheneminen tai lisääntyminen on ensioire tulevasta maniasta tai masennuksesta. Ateriarytmillä pidän mielentilani vakaana pitkin päivää, en usko että on aivan tuulesta temmattua että myös bipon elämään vaikuttaa verensokerit. (nälkäisenä olen huonotuulinen) terveellisesti syöminen on sitä että syön paaaaljon vihreitä ja ravintorikkaita vihanneksia, terveellisiä rasvoja, täysjyvää ja hedelmiä ja marjoja. Pois kaikki ylimääräiset sokerit ja lisäaineet. Näistä asioista voisin kertoa vaikka kuinka paljon =). Liikunnasta on tullut tärkeä osa elämääni ja lenkkeilen paljon,ulkoilma on parasta ja metsälenkit poistaa kehosta stressiä ja muuta kuonaa! Salilla käyn jonkun verran vääntämässä lihaskuntoa. Meditoin nykyisin säännöllisesti, kiitos terapeutilleni että avasi tämän huikean maailman minulle, arvostan <3. Ja listan viimeinen, tuskin tarttee selitellä, jätä pois niin voit paremmin, piste.

Olisi todella kivaa vastailla kysymyksiin jos jollain olisi jotain kysyttävää aiheesta? kaksisuuntaisesta, traumajutuista, jostain? Jättäisit jonkun jäljen blogiini?


-Trinity-




sunnuntai, 13. marraskuu 2016

Mielikuvitus Isä

Mun isä asuu tuossa aika lähellä mutten ole menossa tänään häntä tapaamaan vaan menen ystävieni kanssa syömään. Mennään vanhempien kanssa ravintolaan syömään. Isän kanssa vietetään sunnuntai, mennään veljen kanssa molemmat sinne. Ostin isänpäivälahjaksi villasukat ja kirjan. Tässä pari vastausta kysymykseen:

Mitä sinä teet isänpäivänä? 

Minulta kysyttiin itse asiassa samaa, vastasin että Neon isä ja äitipuoli tulee meille syömään, samoin Neon sisarukset. Minä stressaan hiukan ruuanlaitosta vaikka oikeasti nautin siitä. Ruuanlaitto ei ole varsinaisesti lempipuuhaani, mutta silloin kun Neon perhe tulee syömään tykkään kovasti touhuta keittiössä, jouluisin varsinkin. Silloin kun äiti eli niin äiti tuli myös jouluisin meille. 

Silloin kun he tulee meille saan pienen palasen siitä mistä jäin lapsuudessani paitsi ja mitä olisin halunnut. Perheillallisia ja perhepäivällisiä. Katsoin elokuvia missä perheet jouluisin istui suuren pöydän ääressä ja söi yhdessä. Oli suuren suuri kaunis joulukuusi minkä alla oli kauniita paketteja. Sellaisten katsominen sai aina mut tuntemaan rinnassa puristuksen.

Ja isänpäivä, sitä en voi juhlia samalla tavalla kuin muut, en ole koskaan voinut. Minulla ei ole isää eikä ole ukkia. Nuorempana minä kuvittelin isäni. Kuvittelin millainen hän olisi ja mitä hän tekisi.Hän kyselisi läksyistäni, kavereistani ja mitä oli koulussa ruuaksi. Hän halaisi minua ja silittäisi hiuksiani. Puhaltaisi polveen kun olisin kaatunut. Laittaisi lämmintä mehua kun olisin kipeä. Peittelisi iltaisin ja lukisi iltasadun. Välillä salaa yksin sanoin ääneen asioita joita saattaisin isälleni sanoa, tai mietin millaista olisi sanoa kavereille että ensi viikonlopun olen isäni luona joten en voi tulla teille. Se olisi ollut niin hienoa. Isä oli mun kuvitelmissa komea ja charmikas, hänellä oli hieno auto ja vaikutusvaltainen työ. Se olis mun isä.

Hyvää Isänpäivää kaikille, jopa sille mun omalle mielikuvitus isille <3

keskiviikko, 9. marraskuu 2016

Haluatko muistaa?

Minulle tuli luennolla aika mielenkiintoinen kysymys. Miten muistaa jos ei muista mitään?

Itselläni oli alkutilanteena se että muistin todella vähän. Muistin että äidilläni oli pahoinpitelevä mies ja olimme vaihtaneet asuinpaikka to-del-la usein. Ihan alkuun sain tehtäväksi kirjoittaa "elämänkertani". Tämä on varmasti yleistä kaikissa terapioissa ja jos ei ole niin pitäisi olla. Minä itse toteutin sen niin että ostin tyhjän A4 vihkon ja kirjoitin ensimmäiselle sivulle 1-2 vuotias ja sulkuihin vuosiluvut milloin olin ollut sen ikäinen. Toiselle sivulle kirjoitin 2-4 vuotias ja vuosiluvut ja niin edelleen jatkoin tähän vuoteen saakka. Sen jälkeen kirjoitin vain ne asiat mitkä tiesin varmaksi tai muistin. Aloitin siis aivan viimeaikaisista tapahtumista, tuolloin sain lapset, tuolloin menin naimisiin, ja niin edelleen. Tähän täytyy lisätä että jopa lähiaikojen tapahtumat oli hankala muistaa! Varsinkin vuosiluvut oli haastavia ja niihin sain apua Neolta.

Minulla ei ollut valitettavasti käytössä mitään lapsuuden papereita tai muuta mitä olisi varmasti hyvä käyttää avuksi. Koulutodistukset tai postikortit, kirjeet ja muut sellaiset olisivat hyviä, niistä näkisit vuosilukuja tai kotiosoitteita. Kun olin täyttänyt ne otin yhteyttä vanhaan koulukaveriini jonka kanssa olen pitänyt yhteyttä näihin päiviin saakka ja kyselin häneltä mitä hän muistaa, millainen olin ja millaisen kuvan hän silloin sai minusta. Se avasi paljon muistilokeroita, muisti palautui hyvin ja nopeasti tietyiltä ajanjaksoilta. Oli mielenkiintoista kuulla esim mitä hänen vanhempansa olivat ajatelleet silloin minusta. (huonoa seuraa ja huonot kotiolot)

Vihkon loppuun kirjoitin nämä asiat mitä hän oli minulle minusta kertonut ja muistot mitä hänen kanssa keskustelu oli minulle avannut. Soitin myös sisarpuolilleni mutta sieltä ei kauhesti mitään irronnut, jostain syystä kukaan ei kauheasti niistä ajoista tuntunut muistavan mitään, ja lisäksi he eivät asuneet kanssani. Mutta kaikki asiat mitkä vähänkin tuli esille kirjoitin ylös. Myöhemmässä vaiheessa tein myös niin että kävin maistraatista hakemassa aivan kaikki osoitetietoni ja sen jälkeen istuin päiväksi koneen äärelle tutkimaan google earthia.. kävin joka ikisen osoitteen läpi ja google earthillä kävin niiden talojen pihoissa! Ja wau, muistoja alkoi suorastaan tulvimaan!

Melkein jokaisesta muistosta kumpusi uusia muistoja. Kaikkien muistojen kirjoittaminen on erittäin tärkeää! Muiston riekaleet,kuten niitä nimitän, voivat olla hyvin lyhyitä ja vaarana on että unohdat ne. Pidä jotain kirjaa aina mukanasi tai kirjoita kännykän mustioon. Sieltä niitä on myöhemmin helppo palautella ja se voi lisätä uusia muistoja. Alusta asti minulla oli tunne että jotain pahaa ja inhottavaa oli tapahtunut kun olin noin neljävuotias, vuosiluvun pystyin yhdistämään tapahtumaan siten että minulla oli yksi harvoja valokuvia minusta lapsena. Ja se oli siitä talosta,siitä huoneesta missä kaikki se paha tapahtui. Erittäin inhottavien muistojen muistamiseen kannattaa olla harjoiteltuna jokin rauhoittumis tai maadoituskeino jolla nopeasti palautat itsesi tähän hetkeen. 

Ja sitten vielä se että asiat,tapahtumat,kuvat tai mikä vaan mistä minulle tuli jonkunlainen "olo" otin erityistarkkailuun. Jos jostain tuli tunne että tämän kuvan tai tapahtuman "takana" on jotain, jäin pyörittelemään asiaa. Vähän niinkuin joku biisi joka soisi radiossa ja tunnistat biisin ja siitä nousee sinulle joku vahva tunne, jäät miettimään mihin muistoon se liittyy, ja sieltä muistosta nousee myös se tunne? Musiikilla on muuten vahva voima nostaa muistoja, vieläkin saan karvat pystyyn tietynlaisesta iskelmämusiikista mitä känninen mutsi huudatti stereoista,yäk! Ja sitten, kaikista niistä "oloista" ei saa koskaan mitään irti. Saan erittäin huonoja viboja tietynlaisista piirretyistä lastenohjelmista, varsinkin sellaisista, missä ihminen on pukeutunut joksikin hahmoksi. Tulen pahoinvoivaksi ja sain pahimmillaan jopa paniikkikohtauksia niiden katsomisesta. Ja tänäkään päivänä en tiedä mistä se johtuu, mutta niiden katsomista kyllä vältän, vaikkakin välttelykäyttäytymisestä pitäisi vissiin opetella pois..

Muista käyttää elämänkerta vihkoasi koko terapiasi ajan. Näin se on suurimmaksi avuksi sinulle. Toivon että muistat, ja olen pahoillani kun muistat <3

IMG_4430.jpg