Minulta kysyttiin luennolla, että missä vaiheessa pääsin siihen pisteeseen etten halunnut enää vahingoittaa tekijää.

Hämmennyin ehkä hieman kysymyksestä, joka kuitenkin oli aika normaali tilanteeseen nähden. Toivon että vastaus auttaa myös jotain muuta ihmistä. Jos ajattelet tilanteen missä sinua lyödään puukolla rintaan, niin että haava on syvä ja jopa henkeä uhkaava. Mitä sinä teet? Keskitytkö haavaan? Yritätkö tyrehdyttää verenvuotoa, saada haavatarpeita, ehkä tikkejä? Vai, keskitytkö heti puukottajaan?

Auttaako se? Parantaako se haavasi? Mihin se vie sinua? Mihin se vie elintärkeän energiasi, sen mitä tarvitset selviytyäksesi?

Luultavasti vastaat että haavaasi, siinä tilanteessa kun kyse olisi puukotustilanteesta. Mutta miksi sama ei pätisi hyväksikäyttötraumassa. Ja nyt en tarkoita poliisin mukaan ottamista ja oikeudenkäynnin tarvetta. Minun tapauksessani se ei edes ollut mahdollista, aikaa oli kulunut niin kauan ja alkuvaiheessa en edes hahmottanut tekijää. Ja tapaus oli mennyt vanhaksi, voitko kuvitella?! vanhaksi! Enää sillä ei olisi mekitystä, päiväys oli mennyt. Vaikkakin se vaikutti minun elämääni JOKA IKINEN päivä. Koko elämäni ajan.

Mutta se että keskittyisin jahtamaan vahingoittajaani oli selkeästi pois suljettu minun mielestäni. Minä halusin keskittyä haavaani, minun paranemiseeni. Haavassa oli kyllä arpi, se oli selvää, mutta sisällä oli vielä mätää. Kipeä arpi vaikutti koko ajan, ja se piti aukoa, raa`asti. Vasta sitten sen voi sulkea, ja vasta sitten enää keskity sen aiheuttamiin kipuiluihin.

IMG_20170711_174602.jpg

Nyt kun olen eheytynyt, olen miettinyt asiaa. Haluan kertoa oman näkökantani asiaan. Uskon että se veisi liikaa energiaani. Sitä mitä haluan jakaa jonnekkin aivan toisaalle. Vien energiaa niihin asioihin mihin suhtaudun intohimoisesti. Yksi monista on auttamisen halu. Se varmasti nousee jokaiselle jossain vaiheessa matkaa, kaikkien ei sille tielle kannatakkaan lähteä. On hyvä keskittyä omaan elämäänsä, jatkaa matkaansa ja olla vain kiitollinen että matka on selätetty ja suunnata aivan toisaalle. Minä en koe asiaa niin, ja tämä on minun polku.

Minulle polku vasta aukesi. Ai täällä on tälläinen? Tänne minä lähden. Ja koen suorastaan valaistumisen, hyvän olon tunne on suuri. En todellakaan tiedä minne tämä minua vie, mutta suunta on todellakin oikea.

 

Trinity626