Heipparallaa!

Täällä sitä porskutellaan vaikka ei näy ei kuulu. Olen viime aikoina paljon puntaroinut sitä jatkanko blogiani vai en? Pidin traumaterapian alkaessa tärkeänä kirjoittaa kokemukseni, osalta dokumentoida sen hetkinen elämänvaiheeni ja toisaalta jakaa informaatiota. Nyt tuntuu että olen tilanteessa missä blogin jatkumo ei ehkä ole itselleni tärkeää..

Haluaisin tehdä osani auttaakseni samanlaisessa tilanteessa olevia, mutta ehkä tämä onkin juuri sitä. Joku voi lukea kirjoituksiani ja huomata että näistä asioista voi selviytyä. Ehkä joku ammattiauttaja pystyy löytämään täältä apua oman potilaansa kanssa?

Minusta on outoa sanoa, saati edes ajatella että tämä elämänvaihe olisi ohi. En voi ymmärtää vieläkään täysin miten suuri apu traumaterapia minulle oli. Jossain takaraivossa joku kuiskaa että tämä on vain ohimenevää ja pian itken taas nurkassa vailla toivoa mistään. Silmäni ovat avautuneet elämälle ja itselleni. Enää minun ei tarvitse uhriutua, enää minun ei tarvitse kantaa sitä taakkaa. 


Minä selvisin!


Kaksisuuntaisen kanssa minä elän koko elämäni, se tulee varmasti ravistelemaan venettä jossain määrin tulevaisuudessakin. Mutta se on eri asia. Minun ei tarvitse enää pelätä, minun ei tarvitse enää tuntea kipua traumani takia, minun ei tarvitse nähdä samaa piinaavaa painajaista yö toisensa jälkeen. Kaksisuuntaisen kanssa minä pystyn elämään. Elämäntapamuutokseni ovat pitäneet kaksisuuntaisen todella hienosti aisoissa. En syö lääkkeitä mutten rohkaise siihen. Jokainen bipo on erilainen, hoida omasi juuri niinkuin sinun täytyy se tehdä. Olen ollut täysin ilman mitään lääkitystä nyt jo.. hmmm..puoli vuotta, enemmänkin.. kohta vuoden! Viime keväänä otin alkavan hypon takia pari viikkoa manian estävää lääkitystä.

Oma lääkkeetön kaksisuuntaiseni on vaatinut minulta tiukkaa elämänkuria. Olen valmis tekemään PALJON asioita ettei minun tarvitsisi tukeutua lääkepurkkiin. MUTTA en ole lääkevastainen ja jos tilani sitä vaatisi, sen ottaisin. 

  • Pidän kirjaa yöunistani
  • Minulla on aamu-ja iltarutiinit
  • ateriarytmini on aika tarkka (3-4h välein)
  • syön terveellisesti (kyllä välillä saa herkutella)
  • liikun säännöllisesti (joka päivä jotain liikuntaa)
  • meditoin
  • en käytä alkoholia/tupakkaa/muita päihteitä


Listassa siis tärkeimmät. Välillä tunnen oloni aika mummoksi rutiinieni kanssa mutta jos jotain olen oppinut niin sen että se fiiliksessä voittaa. Voin hyvin ja sen huomaa jo ulospäinkin. Yöunen tarkkailu on bipon yksi tärkeimpiä asioita, nyt jo pienetkin heitot huomaa. Yöunien väheneminen tai lisääntyminen on ensioire tulevasta maniasta tai masennuksesta. Ateriarytmillä pidän mielentilani vakaana pitkin päivää, en usko että on aivan tuulesta temmattua että myös bipon elämään vaikuttaa verensokerit. (nälkäisenä olen huonotuulinen) terveellisesti syöminen on sitä että syön paaaaljon vihreitä ja ravintorikkaita vihanneksia, terveellisiä rasvoja, täysjyvää ja hedelmiä ja marjoja. Pois kaikki ylimääräiset sokerit ja lisäaineet. Näistä asioista voisin kertoa vaikka kuinka paljon =). Liikunnasta on tullut tärkeä osa elämääni ja lenkkeilen paljon,ulkoilma on parasta ja metsälenkit poistaa kehosta stressiä ja muuta kuonaa! Salilla käyn jonkun verran vääntämässä lihaskuntoa. Meditoin nykyisin säännöllisesti, kiitos terapeutilleni että avasi tämän huikean maailman minulle, arvostan <3. Ja listan viimeinen, tuskin tarttee selitellä, jätä pois niin voit paremmin, piste.

Olisi todella kivaa vastailla kysymyksiin jos jollain olisi jotain kysyttävää aiheesta? kaksisuuntaisesta, traumajutuista, jostain? Jättäisit jonkun jäljen blogiini?


-Trinity-