Selkeitä merkkejä että pitäisi olla hiljaa. Ne tulee vastaan normaalissa (hah,mikä tässä on muka normaalia!?) arkipäiväisessä elämässä. Laulu mikä tulee radiosta, lehti kun luet sitä, ajatus joka nousee mieleesi. Kaikkialla on se sama viesti: OLE HILJAA!

En saa puhua enkä kertoa, en saa kirjoittaa, sillä jollain tavalla tulen näkyväksi, olevaksi. Minä olen likainen ja saastunut. Mitään mikä on näin likainen ja saastunut, pilaantunut jo kauan aikaa sitten, ei kuulu tällä oleva. 

Ja toisaalta, taistelunhaluni on nyt kasvanut, syntynyt. Minä en aio ottaa noita merkkejä kuuleviin korviinikaan, en vaikka kuulen itseni niin sanovan. Minä aion taistella! minä aion tulla olevaksi ja eläväksi.

Vaikka kurkkuni menee tukkoon ja ajatus karkaa aion jatkaa puhumista ja kirjoittamista. Sinä et ole yksin. Minä en ole yksin. vaikka joudun välillä käymään suuriakin taisteluita blogikirjoituksieni julkaisemiseksi, aion julkaista ne. Haluan että joku joka joskus lukee nämä, tietää ettei se ole yksin asiansa kanssa. Sinä et ole syypää!

Siinä hulluuden partaalla seisomisella on joku tarkoitus. Minulla ei ollut muuta keinoa. Oli selviydyttävä. Ihmisen mielellä on suuri voima, ja tahto. Tahto elää ja jatkaa elämää ja selviytymistä. Vaikka mieleeni on poltettu tuo hiljentymisen tahto aion jatkaa. Uskon että minusta löytyy voima myös siihen. 

Minä haluan nousta täältä haudastani.

 

ei auta että hautaan sinut

ei auta että vien itseni tuulikaappiin

tule luokseni, niin näytän valon

luota minuun