Tajuntaani tippui muistonriekale. Limainen, pahanhajuinen, märkä riekale. Se lävähti vasten kasvoja kesken päivää. Olin typertynyt. MISTÄ TÄTÄ PASKAA OIKEIN SATAA!?

Ja sitten se katosi, yhtä yllättäen kuin olisi saapunutkin, jatkoin päivää normaalisti tietämättä asiasta yhtään mitään. Jossain takaraivossa painosti silti. Sellainen tunne kuin olisi kotona unohtanut kahvinkeittimen päälle tai kotiavaimet lipaston laatikkoon. Illalla selkäni kutisi ja mietin pitäisikö sitä rasvata, ja omituinen olo saapui taas hitaasti mutta varmasti. Sellainen huntu. Tai olo? Tunne?

Ja nyt se saapui taas. ei saa kirjoittaa!!!! Joku vuotaa mun mielessä. Sen ei ole tarkoitus päästää näitä muistoja läpi, mutta sillä on niitä niin paljon että se alkaa vuotamaan. Se vuotaa kuin jäämeri pienestä purosta. Kiroan sitä joka näitä muistoja mun tajuntaan laskee. Jos se on ne tähänkin asti saanut pidettyä niin miksi se ei niitä enää saa hallittua? Yrittäkää nyt saatana kerätä ne sieltä jonnekin turvaan! Se joka niitä likaisimpia, ahdistavimpia muistoja kantaa, tappakaa se ja haudatkaa syvälle. Jonnekkin ikijäähän mistä kukaan ei sitä enää löydä.

Kuulen keskustelua, äiti sanoo että olen ollut sen miehen selässä silloin kun se nussi mun äitiä.

Kuka on tuo paskaläjä ihmissaasta joka kehtasi itseään äidiksi sanoa!? mädäntyköön mullassaan ja palakoon helvetin tulessa! Haluaisin repiä sinut paloiksi ja repiä sydämen rinnastasi.

Mulla on paha olo. Fyysisesti paha olo. Haluan vain oksentaa ja itkeä suihkun lattialla.

Vihaan kaikkia ihmisiä, haluan kaivautua jonnekkin maan uumeniin ja jäädä sinne ikiajoiksi, en halua nähdä ketään ihmistä enää koskaan sillä vihani on niin suuri. Vihaan kaikkia ja kaikkea mitä tämä surkea planeetta päällään kantaa, haluan kuolla.