Tänään oli töistä vapaa ja olin varannut rosen terapiaan ajan. Minut otti vastaan vanhempi, sydämellisen oloinen naisihminen. Ensimmäiseksi hän kysyi miksi olin tullut hänen vastaanotolleen. Selitin joskus lukeneeni rosenista ja mielenkiintoni oli herännyt. Hän kysyi mutta miksi olet täällä? Tajusin vasta silloin että hän haki selkeästi henkilökohtaisempaa syytä.. Kertoilin hiukan päänsäryistä ja niskahartiaseudun jäykkyydestä.. ja sitten kerroin että käyn myös traumaterapiassa.

Kysyvän katseen kohdatessa kerroin että olen pienenä joutunut seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi ja ajattelin että tästä voisi olla apua. Lempeästi hän kertoi että voin jutella täällä huoneessa hänelle kaiken minkä koen tarpeelliseksi ja hän on vaitiolovelvollinen. Samalla hän kertoi kuinka kauan hän on rosenia tehnyt ja mitä hän on opiskellut.

Riisuin vaatteeni ja siirryin hierontapöydälle. En tiennyt yhtään mitä odottaa joten suljin vain silmäni ja olin avoin kaikelle. Ensin menin vatsalleni ja hän kosketteli lempeästi mutta varmoin ottein minua selästä ja kyljistä, kävi jalat läpi ja välillä kyseli millaiselta tuntuu.

Yhtäkkiä jossain lapaluun kohdalla värähdin. Hän sanoi että olen aivan piilossa. -

Miksi olet piilossa? Ehkä täällä olen turvassa vastasin. Kerroin hänelle alkoholisti äidistäni ja siitä miten suhteemme oli ollut ristiriitainen, miten jollain tavalla roolimme olivat päinvastaiset kuin olisi pitänyt. Olin äiti jo hyvin pienestä asti.

-Milloin sait olla lapsi? -kerran kesässä ainakin kun olin mummon luona. -Aika taakka pienelle lapselle. hän sanoi. Jossain vasemman käden kohdalla minua alkoi itkettää todella paljon. Samoin tein kurkkuuni iski tulikoura pitämään itkuni aisoissa. Aloin nieleskelemään itkua. Kerroin etten osaa oikein itkeä. Sanoin että joka kerta tulikoura nappaa kurkusta ja siihen sattuu. Itku kyllä nousi luomieni taa ja ehkä yksi karkasi poskelle.

Sitten käännyin selälleen. Yllättäen lantion kohdalla ei tullut mitään vaikka sitä olin ehkä eniten odottanut. Mutta kun alettiin nousta ylöspäin aloin pikkuhiljaa jännittyä, ja viimein kaulan kohdalla olin jo kuin viulunkieli. Hän varmasti huomasi reaktioni sillä hän pysyi yhdessä kohtaa pitkään, ja sitten itku tuli.

Ensimmäisenä päähäni iski ajatus: kuristaminen. Heti sen jälkeen terapeutti kysyi mitä muistan? Sanoin etten kyllä muista mitään tiettyä mutta tunne kuristamisesta on kyllä hyvin vahva. Nieleskelin itkua ja yritin kaikin voimin pitää itseni kasassa. Kyyneleet karkaili koko ajan poskilleni mutta en pystynyt itkemään vapautuneesti. Olisin kyllä halunnut ja Rosenterapeuttikin sanoi että täällä saat kyllä itkeä, olen täällä sinun kanssasi.

Noustessani pöydältä istumaan olin kuin pökertynyt. Istuskelin aika tovin vain hiljaa nieleksien ja ihmetellen. Terapeutti tarjosi vettä ja kyseli tuntemuksiani. Puin vaatteet päälle ja aloin tekemään lähtöä, hän sanoi että voin soittaa milloin vain jos kaipaan keskusteluapua sillä hoito voi laukaista tuntemuksia vielä viikkojenkin jälkeen. Sen jälkeen hän halasi minua hyvin lämpimästi ja muistutti ettei minun tarvitse koko ajan olla niin vahva.