Olen tehnyt terapiassa itselleni lohduttajan, suojelijan. Se on enkeli joka saapuu silittämään minua vaikealla hetkellä. Käytämme silloin tällöin häntä mielikuvaharjoituksissa.

Sillä on pitkät vaaleat hiukset ja valkoinen mekko. Sen kasvoilla on yleensä hymy. Sen ilmeestä huokuu turvallisuus ja varsinkin tyyneys. Se tietää kaikesta kaiken. Ilme on jopa hiukan arvoituksellinen.

Siivet. Ne on suuret, paljon suuremmat kuin luulisi sen edes jaksavan kannatella. Ne on vitivalkoiset ja paksut, vahvat. Sulat on suuria ja kiiltäviä ja ne on tarkassa järjestyksessä. Siipi on lämmin ja pehmeä, sileä. 

Kun hän istuu takanani, hän saa helposti levitettyä siivet ympärilleni suojaksi. Kuin muuriksi. Mikään ei läpäise niitä. Se huokuu rakkautta minua kohtaan. Rakkautta, ymmärrystä ja myötätuntoa.

Ja toisin kuin kukaan ihminen, se on täysin virheetön. Ja sen rakkaus minua kohtaan on täysin varauksetonta ja puhdasta. Pyhää.

Ja ei, enkelini ei ole millään tavalla uskonnollinen. Ne tilanteet mistä tämä enkelini minut hakee on sellaisia, että jos jumala olisi olemassa, ei se olisi antanut niitä tapahtua..