IMG_4405.jpg

 

Äiti sai usein turpaansa kun olin alle 10-vuotias. Yksi kerta tulee mieleen missä jostain syystä turpaan tuli taas ja huolella. Itkin ja huusin ja menin väliin ja lensin itsekkin lattialle lyönnin voimasta. 

Äitiltä katkesi silloin kylkiluu. Mutta eihän sellaisen kanssa lääkäriin menty, ainakaan heti, ei todellakaan. Ja kamat pakattiin mun huoneeseen. makasin hiljaa äitin vieressä sängyssäni. Kaikki äitin tavarat oli pakattu huoneeseeni. Pelkäsin että kävisi kuten ennenkin, huomen aamulla kamat laitettaisiin taas omille paikoilleen.

Ja niin kävikin, taas kerran. Aamulla kamat purettiin omille paikoilleen ja oltiin niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Mitään keskusteluja edellisen illan tapahtumista ei käyty. Tai ehkä käytiin, en vain muista. Mä olin taitava blokkaa kaiken muististani, eipä tuota lapsuutta ja nuoruutta tunnu edes olevan kun kaikki on vaan harmaata.

Ehkä siellä puhuttiin, tai ehkä jopa riideltiin taas.

Eniten mua harmittaa etten muista sisaruksistani oikein mitään. Vaikka he asuivatkin isällään, olin hoidossa siellä jonkun verran. Äiti pääsi kännäämään ihan rauhassa. Mummo oli monesti heillä meitä hoitamassa. Mummon valvovan silmän alla rakentelin olohuoneen lattialle majan ja olisin halunnut yönkin siellä viettää. Mutta aina aamulla kun heräsin oli maja poissa. Mummo oli pelännyt että se romahtaa mun niskaan ja tukehdun sinne alle nukkuessani, joku ainakin välitti.

Sisaruksista muistan kolmanneksi vanhimman siskoni, sekä veljeni. kahta vanhempaa en muista ollenkaan. Tai sisarpuoliahan ne on mutta mä en ole koskaan heitä puolitellut. Vanhimmat siskoni puolittaa mua vieläkin ja se vähän harmittaa, muut eivät sitä enää tee. Kolmanneksi vanhimmasta siskosta mulla on yksi vahva muistikuva, olin hoidossa heillä ja oli nukkumaanmenoaika. Makaan sängyllä ja sisko istuu vieressäni ja silittää mun silmiä kiinni. Hän toivoo että näkisin unta laulajasta josta hän tykkää =)

Veljellä oli tapana aina leikkisästi kiusata mua, se ei mua haitannut vaan oli hauskaa. Juustohöylän kanssa hän juoksi mua kiinni ja lauloi juicen sika biisiä, mulla oli aina tapana jatkaa laulua. Ne on niitä kivoja muistoja mitä on niiltä ajoilta jäänyt.