klok.jpg

 

"Kaiken mä haluan 

valvon ja odotan"

tässä päiväkirjaani vuoden alusta:

"Mikä on tunne kun "mikään ei tunnu miltään"? Onko sitä kuitenkin niin tunnenarkkari että ei tunnista normaalia olotilaa? Onko se tunne sitä normaalia arkea? vai sanoisinko "normaalia arkea". Eikö sitä kuitenkaan ole kykeneväinen normaaliin arkeen? Onko pakko aina keikuttaa laivaa että tuntuu joltain, tuntuu tunteita? Minua on kaksi, se on selvä mutta onko minua kolme? onko normaali-Trinityä olemassa? Kykeneekö normaali-Trinity normaaliin arkeen? Vaihtuuko Trinity vai vaihtuuko vain tunne? Osaako Trinity olla edes onnellinen?

Masiksessa tyydytän vain muiden tarpeita enkä omiani. Maniassa olen vain itsekäs, vain minä. Vain minä! Onko manian jälkeen vain toisten aika? Kun syyllisyys ja häpeä painaa täytyy oloaan paikkailla. Ylisuojelevainen, ylihuolehtiva.

Tunnistaako muut minussa nämä kaksi ihmistä? Tunnistaako lapset? Tunnen olevani huono äiti..

Mikä sitten on täydellinen äiti? Se kuva minkä olen itse piirtänyt täydellisestä äidistä ja mitkä vaatimukset olen itselleni olen siinä asettanut ovat suorastaan epäinhimillisiä. Ja kun en saavuta niitä siitä tulee huono olo. Masiksessa ostan vain lapsille enkä itselleni mitään. Enhän ole ansainnutkaan mitään sillä olen juuri ollut vain itsekäs. Ja mistä shoppailuni yleensäkkään johtuu? Puhuuko ostoksilla se pieni tyttö vai minä?

Mitä opetan lapsilleni kärsivällisyydestä ja sinnikkyydesta jos annan heille kaiken mitä he kaupasta haluaa?"

 

Aikamoisia ajatuksia, olen kyllä ymmärtänyt että mikä on vialla äitinä olemisessa.. Tätä täytyy varmasti paljon käydä terapiassa läpi. Tästä kirjoituksesta huomaa myös jonkun sortin ajatuksen pomppimisen.